maanantai 8. marraskuuta 2021

Poimi satoa vielä marraskuussa


Maanantai valkeni aurinkoisena pakkaspäivänä. Näkymät olivat kuurasta huolimatta kovin vihreät vuodenaikaan nähden. Viikonloppuna nostin viimeiset pikkuporkkanat lavasta ja niitä tulikin vielä noin puolitoista kiloa. Varsinainen porkkanasato tuli nostettua jo reilu kuukausi sitten. Nämä pienimmät jätin vielä kasvamaan, joten yllätys oli positiivinen että vielä näinkin paljon satoa tuli. 


Kiireinen ja työntäyteinen satokausi alkaa olla aika lailla paketissa mutta kasvihuoneessa ja muovilavoissa vihertää vielä. Otin tänä vuonna tavoitteeksi kokeilla kuinka pitkälle saan kasvukautta venytettyä ihan vain oikeilla lajikevalinnoilla. Ensimmäiset kylvöt alkoivat jo maaliskuussa kylmää kestävillä salaattivihanneksilla ja nyt ympyrä sulkeutuu marraskuussa jälleen täysin lämmittämättömän kasvihuoneen uumenissa. Jos haluat lukea lisää aiheesta, kevättalven postaukseen pääset tästä.



Salaattia ja kähäräsinappia kylmässä kasvihuoneessa tänään 8.11.2021. Aurinkokin hieman lämmitti pakkaspäivää, joten kasvihuoneen mittari näytti +9 astetta.


Kokeilu on ollut siinä mielessä onnistunut että tuoretta syötävää sai keväällä nopeasti, ja alkusyksyllä kylvettynä satoa saa nyt vielä marraskuussa. Alimmillaan yöpakkasia on ollut nyt -7 astetta ja vaikka kasvihuoneen maljakossa ollut vesi jäätyi, pienet mehevät tatsoit, salaatit ja kähäräsinapit eivät muovikupunsa alla olleet moksiskaan. 

Elo-syyskuu, jolloin kasvihuone tyhjenee tomaateista, on hyvä aika syyskylvöille. Silloin on vielä mukavasti valoa ja lämpöä itämiselle ja taimet vahvistuvat pikkuhiljaa säiden viilentyessä. Kasvu ei toki ole enää syksyllä niin vahvaa ja nopeaa kuin keväällä mutta pientä ravinteikasta lisuketta on mukava leikata lautaselle. 


Marraskuun retiisisato järsitty. Kuvan oikeassa alakulmassa sareptensinappia.


Nyt jännityksellä seurailen kuinka kauan vielä vihreyttä näkyy pakkasten mahdollisesti kiristyessä. Elokuun lopussa kylvetyt retiisitkin pärjäsivät hyvin mutta joku tuholainen on nakertanut lähes jokaista punaista pampulaa kun tänään tarkistin ja nappasin yllä olevan kuvan, jossa keskellä retiisit. Toki retiisin nuoret naatitkin ovat syötäviä. Ylempänä lavassa kasvaa talviportulakka eli salaattikleitonia (Claytonia perfoliata), joka on yksi kestävimmistä talvikasveista ja nyt kasvatan sitä ensimmäistä kertaa. Ihanan vihreää ja mehevää! 


Yksi syy, miksi halusin tehdä tämän kokeen, on ihan yksinkertaisesti oman ekologisemman tuoreen, vihreän vitamiinilähteen tavoittelu. Tällä tarkoitan nimen omaan sitä, kuinka kasvihuoneessa talviaikaan tuotetut salaatit vievät kasvaakseen aika paljon valoa ja lämpöenergiaa, sekä tietty aina päälle vielä muovikääreet kaupasta salaatteja ostettaessa. Jos siis haluaa syödä satokauden mukaan mutta silti nauttia tuoreesta vihreydestä lautasellaan, nämä kasvit voisivat olla kestävämpi vaihtoehto kylmään vuodenaikaan nähden. 

Salaattivuonankaali (Valerianella locusta) 'Verte de Cambrai' on tehnyt pienet ruusukkeet ja nämä kasvavat täysin lämmittämättömässä koholavassa, muovisen "minikasvihuoneen" sisällä.

Nähtäväksi jää, saadaanko tuoretta vihreää poimia vielä joulupöytään. :)

SHARE:

4 kommenttia

  1. Vau, tosi kiinnostava kokeilu! Tehokkaita nuo muovikuvulliset viljelylaatikot, loistohomma.
    Paljon on vielä vihreää kerättävää! Siankärsämökin on vihreä tosi pitkään ja yllätyin juuri sen hyvästä mausta, vaikka olihan sen syötävyys tiedossa.
    Hitsi, kylvin tuota samaa vuonankaalia keväällä, mutta unohdin kokonaan kerätä satoa! Jossain vaiheessa kesää noteraasin, että ne ovat kukassa. Olen kyllä niin onneton näiden hyötykasvien kanssa, kun en muista niitä sitten korjata ja syödä, vaikka innolla kylvän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihan supertehokkaita ja ovat olleet myös kestäviä. Vaikka lumi painaisi kannet vähän lommolle niin ne napsahtavat aina paikoilleen. Minulla kanssa keväällä kylvetyt vuonankaalit ym. alkoivat kukkia tosi nopeasti helteiden takia. Sitten joku tuholainen iski niihin, eli näin syksyllä/talvella niistä nauttii ehkä vielä enemmän. :)

      Sulla on niin paljon muita kasveja ja reviiriä peuroilta valvottavana että ei ihmekään jos et ehdi niitä syödä. Eikä jatkuva reissaaminen saaren ja kaupungin välillä varmaan helpota kiireitä... ;)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus, vuonankaalia minäkin olen kylvänyt syksyllä ja sitä saa korjata lumen tuloon asti. Se on minusta hyvää leivänpäällä ja se tulee juurikin näin syötyä. Tänä vuonna unohdin sen kylvää, harmi koska sitä voisi edelleen nauttia.

    VastaaPoista
  3. Oletpa saanut komeasti satoa näinkin myöhään syksyllä! Varsinkin noin runsas valikoima erilaisia salaattikasveja olisi tervetullutta vaihtelua ruokapöytään. Pitääkin ottaa nimiä ylös, jotta osaa ensi keväänä valikoida siemenhyllyillä sopivia pusseja kokeiluun.
    Tuollaiset muovikuvut olisivat varmaan näppärät juuri myöhäissyksyn satoa ajatellen. Kevään runsaassa valossa harsotkin toimivat hyvin mutta syksyllä ainakin täällä on jo niin pilvistä ja pimeää jatkuvasti, että mikään ei tunnu kasvavan. Vuonankaalit, jotka kylvin elokuun alussa, ovat noin neljälehtisiä ja vain muutaman sentin korkuisia. Teepä siitä salaatti koko perheelle :D
    Olisiko etana päässyt järsimään tuota retiisiä? Näyttää jokseenkin tutulle syöntijäljet tämän vuoden etanataiston jälkeen.
    Mukavaa viikon jatkoa! Toivottavasti pakkaset pysyvät teiltä sen verran loitolla, että saat viimeisenkin salaatinlehden korjattua lautaselle :)

    VastaaPoista

Blogger Template by pipdig