Marjatuomipihlajaa (Amelanchier alnifolia) eli saskatoonia ja myös sen sukulaista isotuomipihlajaa (A. spicata) ovat monet kutsuneet kansankielellä "mustikkapuuksi". Mustikan kanssa ei ruusukasvien heimoon kuuluvalla marjatuomipihlajalla ole kuitenkaan mitään tekemistä. Sen maku ja ulkonäkö ainoastaan muistuttavat hieman mustikkaa.
Kanadassa sijaitseva Saskatoonin kaupunki on saanut nimensä kyseisestä marjasta ja Pohjois-Amerikassa se kasvaakin luonnonvaraisena. Marjatuomipihlaja kestää varsin hyvin pohjoisia olosuhteita ja menestyy Suomessakin lajiketietojen mukaan VI-vyöhykkeellä asti. Lajikkeesta riippuen varmasti pohjoisemmassakin. Kanadan preerioilla ja Yukonissa se kasvaa myös ja Manitoban provinssin virallisilla sivuilla kerrotaan pensaan kestävän jopa huimat -60º C pakkasta! Voikin sanoa että kyseessä on todellinen supersitkeä selviytyjä.
Täällä III-IV-vyöhykkeellä marjatuomipihlaja ’Northline’ kukkii parhaillaan pihallani näin kesäkuun alussa, samaan aikaan tuomien sekä kirsikka- ja omenapuiden kanssa. Valkoisissa kukissa on mieto, tuomenkukkia muistuttava tuoksu.
Saskatoon on hyvin kaunis pensas ja satokasvina ajatellen sen marjat kypsyvät aavistuksen verran aikaisemmin kuin monet muut marjat, eli kesä-heinäkuussa. Marjatuomipihlajan voi istuttaa koristeelliseksi yksittäispensaaksi tai aidanteeksi. Marjat ovat kypsyessään lintujen suosikkiherkkua ja katoavat äkkiä, joten jos mielii saada itsekin maistiaisia, harsolla tai verkolla suojaaminen juuri ennen sadon kysymistä on tarpeen. Marjoista voi tehdä hilloa, mehua, piirakoita, likööriä ja viiniä - tai syödä ihan sellaisenaan, jolloin niistä saa parhaan terveyshyödyn muiden marjojen tapaan. Saskatoonissa on paljon antosyaaneja, kuitua ja vitamiineja, eli varsin hyvää superfoodia!
Istutus ja hoito
Marjatuomipihlaja on melko vaatimaton kasvupaikkavaatimuksiltaan. Maa saa olla läpäisevää, keskiravinteista ja peruskalkittua tuoretta multamaata. Oma saskatoonini kasvaa maatuneella hevosenlannalla parannetussa hiekan- ja savensekaisessa maassa. pH-arvoltaan se viihtyy melko neutraalissa, peruskalkitussa kasvualustassa (6-7). Itse annan sille kevättalvella pari kauhallista tuhkaa hangelle taimen ympärille ripoteltuna. Muuten en ole sitä juurikaan lannoittanut, joskus juurelle olen lisännyt kompostimultaa katteeksi.
Lajikkeen valinta
Taimistoilla yleisesti saatavilla olevia lajikkeita ovat esimerkiksi ’Northline’, ’Smoky’, ’Thiessen’ ja ’Honeywood’, joita saa hankittua pensaina tai rungolliseksi kasvatettuina pikkupuina. Jos haluaa hieman pilarimallisen puun, silloin vaihtoehtoja ovat reilun parimetriseksi kasvava ’Obelisk’ tai kanadantuomipihlaja (Amelanchier canadensis) ’Glen Form’ (Rainbow Pillar). Itse vielä haaveilen joskus hankkivani pihalle tuon Obeliskin.
Plussat ja miinukset
+ Ei tarvitse talvisuojausta jäniksiltä kuten vaikkapa pensasmustikka.
+ Kestävä ja helppohoitoinen yksittäispensas, aidanne tai rungollinen pikkupuu.
+ Ei tarvitse leikkausta, mutta tarvittaessa kestää sitä hyvin. Pensasta leikataan keväällä ennen silmujen puhkeamista. Vanhoja ja kuivia oksia tietty myös poistetaan.
- Marjat vaativat suojauksen linnuilta kypsyessä.
- Marjatuomipihlajan lähisukulainen, koristepensaana käytetty isotuomipihlaja (Amelanchier spicata) leviää luontoon nopeasti, etenkin lintujen levittämänä. Se on nykyisin luokiteltu haitallisten vieraslajien listalle. Marjatuomipihlajien ei ole vielä havaittu leviävän luontoon yhtä reippaasti. Asiaa auttaa toki myös se, että ehtii itse kerätä marjat talteen ennen lintuja.
Edit 13.9.2023 - kesäkuiseen postaukseen lisätty myös kuvat marjoista lukijan toivomuksesta.
Marjat kypsyvät heinä-elokuun vaihteessa.