tiistai 28. helmikuuta 2023

Hyötykasvien kylvöajat




Kevään merkki: kylvö- ja esikasvatusaika alkaa!

Keväällä on aika esikasvattaa tulevan kesän sato hyötytarhaan ja myös potagerin kukkaloisto, joten lisäsin mukaan muutamia kukkia, joita yleensä tulee hyötytarhassa myös kasvatettua. Ohessa pieni kylvökalenteri tammikuusta kevääseen asti III-IV-vyöhykkeen olosuhteiden mukaan, kun käytössä on myös lämmittämätön, mutta keväällä aikaisin auringossa nopeasti lämpenevä lasikasvihuone. Mikäli sinulla on kasvihuoneessasi termostaattilämmitin, se luonnollisesti nopeuttaa aikataulua ja pitää taimet turvassa viileämpinäkin öinä. 

Lämmittämätön kasvihuone voi kuitenkin olla myös varsin hyvä paikka sellaisille kasveille, jotka kaipaavat kylmäkäsittelyä tai kestävät muuten viileämpiä kasvuolosuhteita. Viime aikoina on paljon puhuttu ns. talvikylvöistä ja hankikylvöistä. Kannattaa tutustua kylmää kestäviin salaattivihanneksiin, jolloin osaat ajoittaa niiden kylvöajan oikein. Juuri nyt tuntuu olevan valloillaan villitys kylvää kaikkea mahdollista talvikylvönä muovilaatikoihin ja peitellä ruukut lumella. Se toki toimii, mutta kannattaa pitää mielessä, että kaikki kasvit eivät kestä sellaista käsittelyä, kuten vaikkapa krassit, tsinniat tai pavut. Sen sijaan kasvit, jotka luonnostaankin kylväytyvät syksyllä talven ajaksi luontoon ja itävät keväällä, ovat niitä joita kannattaa kokeilla talvikylvöön. Esimerkiksi salaatit, tilli, persilja, kehäkukka, sinapit ym. Karhunlaukka ja pillisipuli hyötyvät myös kylmäkäsittelystä. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen lukemaan parin vuoden takaisen postaukseni aiheesta täältä: Kylvä kylmänkestäviä salaattivihanneksia.

Vielä pieni lisähuomio aiheesta... Kevättalvella kasvihuoneessa lämpötilat voivat vaihdella rajustikin. Nytkin olemme helmikuussa havainneet, että välillä yölämpötilat voivat olla -20 astetta ja seuraavalla viikolla päivällä hypätä aurinkoisena päivänä useita asteita plussan puolelle. Jos näitä kylvöjä tekee liian aikaisin talvella ja ne lähtevät itämään pienen läpöisen jakson aikana ja sitten tulee pitkä kova pakkasjakso, luonnollisesti pikkutaimet voivat silloin paleltua ja työ mennä hukkaan. Itse ajoitan useimmat kylmää kestävät kylvöt maaliskuun loppupuolelle, kun tiedän että multa pysyy kasvihuoneessa sulana. Jos sen sijaan kylvät vaikkapa ruukkuihin jotka asetat reiälliseen pieneen muovilaatikkoon hieman puolivarjoon, silloin ne todennäköisesti pysyvät pidempään tasaisen viileinä ja itäminen ajoittuu silloin paremmin sään mukaan. 

Muista myös nimetä kylvökset ja tarkistaa niiden kasvutilanne aika-ajoin. Huolehdi myös tarpeen mukaan kastelusta. Talvikylvöjä kannattaa kokeilla myös vaikkapa viime vuodelta yli jääneille siemenille. Kun ripottelet vanhojen siemenpussien loput multiin, uusia siemeniä ei mene hukkaan, jos kävisi niin huonosti että ne paleltuvat. 


Oikea ajoitus takaa tukevat taimet

Kasvuvyöhykkeestä, esikasvatusolosuhteista ja säistä riippuen kannattaa kylvökalenteria muokata omien kokemustensa mukaan. Aloittelijan on hyvä pitää pientä päiväkirjaa kylvöjen ja esikasvatusten onnistumisista, silloin oppii parhaiten ajoittamaan esikasvatuksen. Silloin kylvöt alkavat vuosien mittaan sujumaan vaiston varassa. Siemenpusseissa lukee myös aina hyvin kasvatusohjeet ja montako viikkoa tarvitaan esikasvatusaikaa. Esikasvatuksessa oikea ajoitus on siis avainasemassa. Jokainen kevät on toki myös erilainen, joten kahta samanlaista vuotta harvoin on.

Itse aikanaan saatoin kylvää Etelä-Suomessa asuvien puutarhaystävien innoittamana tomaatteja jo helmikuun puolella ikkunalaudalle kasvivalon alle, vain huomatakseni että pääsen istuttamaan taimet kasvihuoneeseen viileänä keväänä joskus vasta toukokuun lopulla, jolloin taimista on ehtinyt kasvaa kovin honteloita. Sen sijaan maaliskuun lopulla ja jopa huhtikuun alussa kylvetyt tomaatit pääsivät jo pieninä välillä kasvihuoneeseen vahvistumaan ja siten kirivät nopeasti yhtä vahvoiksi kuin muutamat taimistolta hankitut valmiit ostotaimet. Etenkin matalat patio- ja amppelitomaatit kasvavat suhteellisen nopeasti. Toki myöhäisemmällä kylvöllä sadon saantikin jää silloin myöhäisemmäksi. Tomaatille voi laskea kasvuaikaa kalenterista 8 viikkoa siementen kylvöhetkestä aina taimien istuttamiseen kasvihuoneessa.

Olen laittanut selkeyden vuoksi jotkin kasvit useampaan kertaan eri kuukausien listoille, jotta näet mitä vielä ehtii missäkin kuussa kylvää.



Tammi-helmikuu

  • jättiverbena (kylvöksen kylmäkäsittely esim. jääkaapissa noin 5 viikkoa, tai kunnes itävät)
  • laventeli (kylmäkäsittely edistää itämistä)
  • latva-artisokka (tammi-helmikuu)
  • malabarinpinaatti
  • herneenversot (kasvata ikkunalla tuoreita herneenversoja syötäväksi koko kevättalven ajan)

Helmikuu

  • jättisipuli
  • karhunlaukka (tarvitsee kylmäkäsittelyn, joten vie kylvös vaikkapa lumella peiteltynä ulos kirkkaaseen muovilaatikkoon jossa pienet ilmareiät tai kasvihuoneeseen)
  • munakoiso 
  • selleri
  • paprika ja chili

Maaliskuu

  • karviaiskoiso 
  • munakoiso
  • tomaatti
  • paprika ja chili
  • purjo
  • persilja
  • rosmariini (lyhyt parin viikon kylmäkäsittely)
  • sipulit (siemenestä, esim. pillisipuli, kevätsipuli, ruohosipuli)

  • Kevään etenemisestä riippuen maalis-huhikuun vaihteessa voi jo päästä kylvämään viileyttä kestäviä salaattivihanneksia aurinkoiseen kasvihuoneeseen tai katettuun lavaan, esim. tatsoi, paksoi, pinaatti, kähäräsinappi, retiisi, rukola, lehtisalaatit ym. Lue lisää aiheesta...

Huhtikuu

  • yrtit (salvia, maustefenkoli, korianteri, timjami, basilika, iisoppi, sitruunamelissa, anisiiso)
  • samettikukka
  • juuripersilja ja persilja
  • kaalit ja lehtikaali
  • kosmoskukka
  • maissi (esikasvatus lämpimässä)
  • pavut (esikasvatus lämpimässä)
  • punajuuri (liian kylmään maahan kylvettynä saattaa kukkia, jolloin itse juuri kärsii)
  • kurkut (kasvihuone- ja avomaankurkut)
  • keräsalaatit
    (esikasvata kennostoissa taimia koko kevään ja alkukesän ajan, suorakylvöjen lisäksi)
  • härkäpapu (Esikasvatus tai suorakylvö lavaan huhti-toukokuussa. Härkäpapu ei nimestään huolimatta kuulu samaan sukuun papujen kanssa, vaan kuuluu virnojen sukuun. Se kestää hieman viileäänkin maahan istuttamisen hyvin suojattuna.)


Toukokuu 

  • yrtit (suorakylvönä harson alle)
  • avomaankurkku
  • koristekrassi
  • kurpitsat ja kesäkurpitsat 
  • lehtikaali
  • mangoldi 
  • maissi (suorakylvönä harson alle)
  • pensas-, salko- ja ruusupapu

    Yllä mainituille kylmänaroille kasveille lyhyt esikasvatus lämpimässä huhti-toukokuussa. Istuta taimet lämpimään maahan vasta hallojen mentyä touko-kesäkuussa. Mangoldi, lehtikaali, pavut ja krassit voi myös suorakylvää.



Jättikurpitsan suurikokoiset siemenet.

Suorakylvettäviä kasveja:

Suorakylvö avomaalle tai lavaan harson alle heti kun maa on sulanut (huhti-toukokuussa):
porkkana, mangoldi, mustajuuri, palsternakka, retiisi, nauris, lanttu, lehtikaali, punajuuri, sinappikasvit, salaatit, persilja, tilli, kehäkukka, unikko, kosmoskukka, kurkkuyrtti, koristekrassi, unikko, kehäkukka, tsinnia, auringonkukka (jättilajikkeille esikasvatus toukokuussa).

Uusintakylvöt kesällä

Sitä mukaa kun korjaat satoa, kylvä aukkokohtiin uutta vihreää syötävää kuten salaatteja, kähäräsinappia ja tilliä. Herneitä voit kylvää keväällä useammassakin erässä parin viikon välien, jolloin niiden satokausi jatkuu pidemmälle, etenkin jos kasvatat herneitä juuri kesäiseksi tuoresyötäväksi.

Syyskylvöt

Syyskausi kannattaa kasvihuoneessa hyödyntää kylvämällä kylmää kestäviä salaattikasveja ja retiisejä vielä loppukesällä, jolloin satoa saat parhaimmillaan jopa marras-joulukuussa. Lue lisää aiheesta...

Syksyllä voi myös kylvää tiettyjä siemeniä talvehtimaan, jolloin ne saavat aikaisen startin heti keväällä. Siemenet eivät tosin saa itää vielä syksyllä, siksi ne kylvetään juuri maan jäätyessä talvea varten. Kylvä silloin esimerkiksi porkkanaa, mustajuurta, juuripersiljaa, kehäkukkia, ruiskaunokkeja, unikoita ja kosmoskukkaa. Kamomillasaunio hyötyy kylmäkäsittelystä, eli kylvä se syksyllä ennen pakkasia. Älä peittele niiden siemeniä, sillä ne itävät valossa.

Kylvövinkkejä:

  • Liota siemenistä ainakin herneet, pavut, malabarinpinaatit, palsternakka, tuoksuherneet ja krassit ennen kylvöä, jolloin itäminen nopeutuu.

  • Säilytä puutarhasta keräämäsi siemenet kuivassa ja viileässä paikassa

  • Kerää siemeniä vain lajikkeista joita ei ole merkitty F1-hybrideiksi, sillä jalostettujen kasvien jälkeläisistä voi kasvaa aivan erilainen kasvi. Tämä koskee myös kaupan tomaattien ja paprikoiden siementen keräämistä. Ne voivat usein olla F1-hybridejä ja lisäksi niiden mukana saattaa levitä haitallinen tomaatin ruskokurttuvirus. On harmillista, että ihmiset jatkuvasti haluavat kerätä siemeniä kaupan tomaateista ja paprikoista, vaikka eurolla ja parilla saa hankittua ihan kunnollisia virusvapaita siemeniä. 


P.S. Käytännönläheiset vinkit niin esikasvatukseen kuin suorakylvöihin ja kaikkien satokasvien hoitamiseen saat Hyötytarhurin verkkokurssilta. Tämän verkossa tapahtuvan Suomalainen Monitaito -puutarhakurssin avulla saat varaslähdön kevääseen ja kurssimateriaalit ovat käytössäsi 3kk ajan. Eli saat tietoa käyttöösi juuri silloin, kun sitä eniten kaipaat hyötytarhan perustamisen tueksi. 
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template by pipdig