sunnuntai 20. helmikuuta 2022

Malabarinpinaatin kasvatus



Basellakasvien heimoon ja pinaattioiden sukuun kuuluva malabarinpinaatti (Basella alba) on mukavan rehevä lehtivihannes hyötytarhaan. Nimestään huolimatta se ei ole sukua pinaatille mutta se on muutoin pinaatin tapaan käytettävä trooppinen yksivuotinen köynnös. Mehevät lehdet kannattaa poimia nuorena ja köynnöksen varsi on myös syötävä.  


Nyt helmi-maaliskuussa ehtii vielä kylvää siemeniä, mikäli haluaa sitä kesäksi kasvattaa. Malabarinpinaatti on melko hidaskasvuinen, joten se vaatii pitkän esikasvatusajan. Siemeniä on hyvä liottaa yön yli ennen kylvöä itämisen nopeuttamiseksi. 

Helmikuussa kylvetyistä siemenistä kasvaneet taimet ikkunalaudalla huhtikuun lopulla.


Keväällä taimet voi siirtää kasvihuoneeseen vahvistumaan ja lopulta istuttaa ulos ravinteikkaaseen kasvualustaan, lämpimän suojaiselle paikalle. Kasvupaikalleen päästyään se kirii kasvussa ja innostuu rönsyilemään. Parhaimmillaan köynnös voi kasvaa 2-3m korkeaksi. 


Mehevänä kasvina malabarinpinaatti luonnollisesti kaipaa tasaista kastelua. Kuumana kesäpäivänä se voi helposti lurpahtaa liiassa paahteessa. Kasvupaikka voikin olla hieman puolivarjoinen. Mikäli kasvihuoneessa on tilaa, voi sen antaa toki sielläkin rönsyillä.


Köynnös tekee suloisen pieniä vaaleanpunaisia kukintoja, mutta todellinen koristearvo ja hyöty on nimenomaan mehevissä lehdissä. ’Rubra’ -lajikkeen lehdissä ja varressa on kaunis häivähdys viininpunaista sävyä. Syksyllä muodostuvista mustista marjoista voi kerätä siemenet talteen seuraavaksi kevääksi.



Antoisia kylvöhetkiä ja kevään odotusta!

-Hyötytarhuri

SHARE:

10 kommenttia

  1. Tämä oli minulle ihan uusi tuttavuus, täytyypä katsoa mistä löytyisi siemeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan kokeilemisen arvoinen. Lehdet ja kasvutapa ovat mielestäni tosi kauniit. Siemeniä löytyy aika hyvin niin puutarhaliikkeistä kuin ihan tavarataloista. :) Kannattaa varmistaa että ovat uudehkoja siemeniä ettei itävyys ole heikentynyt.

      Poista
  2. Tämähän on todella kaunis köynnös ja syötäväkin vielä! Kiitos esittelystä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos löytyi uusi tuttavuus! Ehdottomasti kokeilun arvoinen kun on hyöty ja kauneus samassa kasvissa. :)

      Poista
  3. Hei! Oletko latvonut malabarinpinaattia? Olen esikasvattanut tätä nyt ensimmäistä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kerttuli! En ole yleensä latvonut mutta niin voi kyllä tehdä jotta haaroittuu. Leikkaaminen toki hidastaa hieman kasvua.

      Poista
  4. On ollut ihana tuttavuus tänä kesänä vuonna 2023, leivottu feta/malabarinpinaatti piirakkaa monta kertaa. Nyt alkaa kukat mustua siemeniksi, ensi kesänä kokeilen kasvattaa omista siemenistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam! Reseptisi kuulostaa ihanalle. Loistava idea laittaa piirakkaan fetan kanssa. Täytyypä pistää muistiin. Nyt aloin pohtimaan että tarhamaltsakin varmaan sopisi hyvin fetan kanssa.

      Poista
  5. Onko itse kukka syötävä? Olisi kaunis esim.salaatissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Hyvä kysymys, jota itse en ole tullut ajatelleeksikaan. Kukat ovat todella kauniit. Itselläni ei ole omakohtaista tietoa asiasta, mutta ainakin nettilähteiden (mm. Speciality Produce -sivuston) mukaan kukat olisivat myös syötäviä. Redemption Permaculture -sivuston mukaan köynnökseen kehittyvät marjat/siemenet ovat myös syötäviä, kunhan niitä ei syö raakana. Raakana nautittuna voivat aiheuttaa vatsakipua. Kypsänä niissä pitäisi olla sitruunamainen aromi ja niitä on käytetty myös värjäystarkoituksessa. Itse en ole niitä koskaan maistanut. Kukkia en myöskään juurikaan syö kun olen melko allerginen kaikille siitepölyille.

      Poista

Blogger Template by pipdig