tiistai 16. helmikuuta 2021

Tillin kasvatus - aromia kesäpöytään ja säilöntään




Tilli on monen suosikki yksivuotisista yrteistä/maustekasveista, eikä ihme! Hienonnettu tilli antaa upean omaleimaisen maun uusiin perunoihin, kesäsalaatteihin, kastikkeisiin sekä syksyisiin säilykkeisiin ja rapukestien antimiin. Tilliä voi pakastaa tuoreena talven varalle tai kuivattaa nipuissa. Etenkin kukintoja käytetään maustekurkuissa, mutta itse sorrun napsimaan niitä myös loppukesän kukkakimppuihin vihreyttä tuomaan. Ihana tillin aromi leviää kukkakimpustakin kesäisten puutarhakestien juhlapöytään.


Tillin runsasta kukintaa elokuussa. Tilli on hyvä kumppani perunalle paitsi lautasella, myös kasvimaalla.
Rinnalla kasvaakin ’Mulberry Beauty’ -perunoita.

Tillin siemenet kylvetään toukokuussa ravinteikkaaseen, kuohkeaan multaan, lavaan tai avomaalle. Jos kevät on aikaisessa, olen kylvänyt tilliä muovisella minikasvihuoneella katettuun lavaan jo huhtikuussa ja saanut poimia nuoria utuisen pehmeitä lehtiä jo ensimmäisiin kesäsalaatteihin toukokuussa. Katettu lava pidättää hyvin kosteutta. Kasvaakseen rehevästi, tilli vaatii kesän mittaan kastelua sekä aurinkoa. Liian kuivassa paahteessa lehdet kellastuvat.



Kruunutilli kehittää suuren, komean kukinnon ja sopii siten hyvin säilöntään. Lehtitilli (esim. lajike ’Bouquet’) soveltuu hyvin tuorekäyttöön ja se puhkeaa kukkaan vasta myöhemmin. Kompaktin kokoinen ’Fernleaf’ -lajike sopii hyvin ruukkukasvatukseen. 

Kannattaa kylvää pariakin eri lajiketta ja hieman eri aikoihin kesän mittaan. Joskus on päässyt käymään niin, että tillit ovat jo kukkineet, kun vasta odotellaan avomaankurkkusatoa säilöntään. Tillin siemeniä voi myös käyttää ruokien, leipien ja säilykkeiden maustamiseen.

Tillilajikkeita muun muassa: ’Superdukat’, ’Como’, ’Gold Crown’

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template by pipdig