lauantai 1. huhtikuuta 2023

Miksi kaupan tomaateista ei kannata kerätä siemeniä


Joka kevät näihin aikoihin toistuu usein sama kysymys: voiko kaupan tomaatista kerätä siemeniä ja kasvattaa niistä omia taimia? Samoin esille pulpahtaa yhä uudelleen tuo takavuosien "tomaatin kasvatus viipaleesta" -trendi, jota suositeltiin paikassa jos toisessa. Eli kaupan tomaatista otetaan siivu ja haudataan se multaan, ja kas, kohta sinulla on valtava rypäs pieniä tomaatintaimia. Niin ei kuitenkaan kannata tehdä. Osa netissä pyörivistä artikkeleista on onneksi päivitetty ajan tasalle.

Useimmat kasvihuoneviljellyt tomaatit ovat pitkälle jalostettuja F1 hybridejä, jolloin niistä kasvava jälkeläinen voi olla täysin jotain muuta kuin emonsa tai jopa täysin steriili. Toinen äärimmäisen tärkeä asia ottaa huomioon, on etenkin ulkomaisilla viljelmillä esiintyvä karanteenituhooja ruskokurttuvirus. Ammattiviljelmälle levitessään se  aiheuttaa suurta tuhoa. Sitä esiintyy myös paprikoissa, eli kaupan paprikoiden siemenet ovat ihan yhtä riskialttiita. Toki, jos yksityisen kotiviljelijän sato menee pilalle, ei se maailmaa kaada, eikä sitä tarvitse erikseen ilmoittaa ruokavirastolle, kunhan itse hävittää saastuneet taimet vaikkapa polttamalla. Virustautien leviämisen kanssa en itse ainakaan halua olla osallisena levittämässä ja pahentamassa ongelmaa. En myöskään halua menettää monen kuukauden esikasvatustyötä, vain todetakseni että kasvi on sairas. Voit lukea lisää taudista Ruokaviraston sivuilta täältä.

Monella on pinttynyt ajatus siitä, että kun näistä kaupan kasveista kerää siemeniä, saa siitä jotain ihan valtavaa maagista säästöä. Monet aloittelevat kotipuutarhurit myös kauhistelevat kaupan siemenpussien kalliita hintoja. Siinä olen samaa mieltä, että jotkut siemenet voivat olla nykyisin ihan kohtuuttomalta tuntuvan korkeissa hinnossa, lajikkeesta riippuen. Siemeniä on kuitenkin olemassa hyvin monen hintaisia, joten kannattaa silloin tutkia vaihtoehdot tarkkaan. 

Taimien kasvatus tarvitsee yleensä myös lisävaloa, eli kun taimikasvatukseen satsaa myös kodin energiakustannuksia, eikö silloin ole parempi että kasvattamasi taimi on terve ja juuri sitä lajiketta mitä oikeasti haluat kasvattaa? 


Tomaattien siemenet eivät myöskään ole sellainen satsaus, joka tarvitsisi tehdä joka vuosi. Katselin muutamia esimerkkejä hinnoista ja siementen määrästä. Yksi pussi luomulaatuisia ’Matina’ -tomaattien siemeniä maksoi siemenliikkeessä 6,35€ ja pussi sisältää 80 siementä. Tomaateilla on yleensä melko hyvä itävyys ja oikein säilytettynä se säilyy useita vuosia. Yhden siemenen eli potentiaalisen taimen hinnaksi tulee silloin 0,08€ eli kahdeksan senttiä. Kun kylvää siemeniä vain sen verran kuin taimia tarvitsee ja muutaman ylimääräisen varalle, ei tuo hinta mielestäni päätä huimaa. 

Lisäksi, jos lajike on luomulaatuinen, siinä ei ole F1-merkintää, eikä omassa sadossa näy merkkejä kasvitaudeista, voit kerätä näistä itse kasvattamistasi luomutomaateista omaan jemmaan lisää siemeniä tulevien vuosien varalle. Itse tykkään kasvattaa eri lajikkeita aina muutamia kerrallaan, joten kyllä, ne siemenet tulivat joitakin kymppejä maksamaan kerralla ostettuna, mutta se hinta kuitenkin jakaantuu useammalle keväälle, ei vain yhdelle vuodelle vaan jopa seuraavalle viidelle vuodelle.

Monesti erilaisissa kylvöohjeissa sanotaan aina että kylvä kaksi siementä samaan ruukkuun ja poista heikompi taimi. Itse kyllä kylvän kaikki siemenet aina sen verran erilleen että voin hyödyntää molemmat taimet, eli turha heittää hyvää kasvia hukkaan. :) Ei siemenhävikkiä.

Siementen merkki voi myös maksaa enemmän tai vähemmän, riippuen mistä ostaa, tietty jalostettu lajike voi myös maksaa enemmän. Luomukin voi olla joskus hieman tyyriimpää. Ääriesimerkkinä huomasin asiaa ja valikoimaa tutkiessani, että eräs 5 siementä sisältävä luomutomaattien siemenpussi maksoi lähemmäs 6€, samoin monet jalostetut F1 hybridit - joita kaupallisestikin paljon viljellään - maksavat usein enemmän ja pussissa on vähemmän siemeniä. 

Säästövinkki: 

Jos sinulla on puutarhakavereita, ostakaa siemenpussit kimpassa ja jakakaa siemenet keskenänne, jolloin saatte useampia eri lajikkeita ja kustannukset jakaantuvat, koska harvoin tarvitsee vaikkapa 50 siementä samaa tomaattia kerralla.

Sitten puolestaan sekatavarakaupassa Suvipiha-siemenet olivat 5pss/2€ hinnalla tai 0,49€/pss. Siinä valikoimassa oli ainakin ’Moneymaker’ -runkotomaattia ja ’Red Cherry’ -kirsikkatomaattia. Eli jos sinulla on kovinkin tarkka budjetti, kiinnitä huomiota aina kokonaisuuteen, paljonko siemeniä pussissa on ja mitä lajiketta haluat kasvattaa. Pussien merkinnät kannattaa aloittelijan tutkia tarkkaan. 

Toki makukin vaikuttaa, eli kun löytää vuosien varrella ne omat suosikkilajikkeet, niihin kannattaa satsata. Itse en juurikaan välitä kasvattaa mitään kovin mautonta "peruslajiketta" sillä haluan nauttia todella makeista ja kypsistä tomaateista, jollaisia ei yleensä kaupasta saa ostettua. Siksi mielellään maksan joka kevät 7 euroa että saan vaikkapa 6-8kpl omia ’Sungold’in taimia. Toki vanhoissa maatiaislajikkeissa on myös yhtä makeita ja herkullisia tomaatteja joista tulee kestosuosikkeja. Tomaatin kasvatus siemenestä on palkitsevaa. Uusien lajikkeiden kokeilu vuosittain on aina yhtä jännittävää kokeilua.

Jos siis haluat olla omavaraisempi myös siementen suhteen jatkossa, suosi silloin tomaateissa luomulaatuisia siemeniä, sekä erilaisia perinnelajikkeita, joista voit kerätä omia siemeniä. Silloin tiedät varmuudella mitä niiden jälkeläisistä kasvaa, ja näet että emokasvi oli terve.

Näitä lajikkeita itse olen tykännyt vuosittain kasvattaa. Vuosittain lisään joukkoon 2-4 uutta lajiketta kokeiluun vanhempien siemenien lisäksi.

• Päärynätomaatti ’Red Pear’, kulttuuriperintölajike 1800-luvun alusta, hyvä itävyys vuosienkin jälkeen vaikka siemenpussin päiväys mennyt yli.

• Amppeli-/pensastomaatti ’Maskotka’, satoisa, hyvä ja makeahko perustomaatti, keskikokoiset tomaatit. Olen kasvattanut ruukussa ja myös ulkona lavassa. Samoin ’Vilma ja ’Minibel’ -tomaatteja kasvatan ruukussa vuosittain.

• ’Sungold’ F1, jalostettu supermakea kirsikkatomaalajike. Näitä kasvatan kesäherkuksi. Luomu marjatomaatti (Solanum pimpinellifolium) on yhtä makea vaihtoehto, mutta tomaatit ovat paljon pienempiä ja kasvutapa melko rehevä. Ehdottomasti kuitenkin kokeilemisen arvoinen.

• Luumutomaatti 'Principe Borghese' on ihana italialainen perinnelajike, se sopii myös avomaalle tai lavaan tuettuna.

Tänä keväänä kylvöön meni myös muun muassa ’Roma’, ’Sweet Million’, ’Gardener's Delight’, ’Tumbler’ ja kirsikkatomaatti ’Venus’.


’Roma’ -tomaatin siemenpussissa on merkintä FV. Se lyhenne tarkoittaa "Verticillium wilt" ja "Fusarium wilt", eli kyseinen lajike on resistentti Verticillium- ja Fusarium -sienilajien aiheuttamille lakastumistaudeille. 

SHARE:

14 kommenttia

  1. Olipa hyvä kirjoitus, Linda! Ja monta tärkeää pointtia.
    Voi että, olisipa ihanaa kasvattaa tomaatteja, sillä rakastan niitä. Syön niitä valtavasti. Jonakin vuonna minulla on kasvihuone... Sitä ennen kuolaan teidän tomaatinkasvattajien postausten edessä ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, kiva että tykkäsit aiheesta! :) Tomaatit on kyllä ihania. Iso peukku kasvihuoneelle. Minäkin toivoisin että olisi isompi lasikasvihuone kuin tuo vähän päälle 5m2. Onneksi avomaantomaatteja ja amppelitomaatteja voi kasvattaa ulkona, niihin ei välttämättä tarvitse kasvihuonetta. Eilen tuli vielä niitäkin kylvettyä lisää, vielä ehtii! :D

      Poista
    2. Aina ottanut siemenet tomaateista eikä ikinä mitään ongelmia.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus erinomaisine perusteluineen! Nostin tuon ruskokurttuviruksen vaarallisuuden esille omassa postauksessani. Tomaattien ja paprikoiden kylvöaika alkaa olla tältä vuodelta ohi, mutta silti somessa näkyy yhä noita haitallisia vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvä että jaat myös tietoa! Kasvitautien kanssa ei ole leikkimistä. Mä kyllä kylvin vielä eilen amppelitomaattien siemeniä. Muut tomaatit ovat kohta koulimisvaiheessa. Paprikat jätin tänä vuonna väliin. Olen huomannut että täällä IV-vyöhykkeellä kun yleensä saan taimet kasvihuoneeseen vasta toukokuun lopulla niin ehtii vielä hyvin 8 viikoa taimia kasvatella. Kasvihuoneessa vahvistuvat ja alkavat kukkia sitten tosi nopeasti. :)

      Poista
  3. Hyvä ja asiallinen kirjoitus! Sorruin Lidlin siementelineen edessä alkuviikosta vielä 0, 69€ Hartzfeur-pussiin, vaikka 17 muuta lajiketta jo tulossa🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla on tosi hyvä valikoima tulossa, wau! Onneksi siemenet säilyvät hyvin seuraavaankin vuoteen niin ei tarvitse kaikkia lajikkeita kerralla kylvää. :) Minäkin välillä ostelen jos tulee joku kiinnostava lajike vastaan, ihan vaan seuraavan kevään varalle. Siemeniä ei voi koskaan olla liikaa. :D

      Poista
  4. Hyvä ja ajankohtainen kirjoitus. Viime vuonna sorruin ottamaan kaupan luomupaparikasta siemeniä mutta tänä vuonna en tehnyt niin, nyt ostin suosiolla kaupan siemeniä. Hyvä vinkki sekin, että kerää itse kasvatetuista siemenet talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustan, itsekin joskus vuosia sitten otin kaupan suippopaprikasta siemeniä kokeiluun mutta eivät koskaan ehtineet kasvaa satoon asti, olivat kovin kitukasvuisia. Etenkin paprikoilla ja chileillä on niin pitkä esikasvatus että ei viitsi haaskata sähkövaloja huonoihin taimiin. :) Aion kyllä lisätä entisestään luomu- ja perinnelajikkeiden kasvatusta.

      Poista
  5. Tosi hyvä kirjoitus!
    Minä olen säästäväinen siemenkylväjä, kylvän vain sen verran mitä aion käyttää ja olen aina ihmetellyt tuota kylvä kaksi ja poista toinen tapaa. Ja koska haluan useita erilaisia tomaatteja, kylvän jokaista vain 1 tai 2, ja säästän loput seuraaviin vuosiin. Tomaatin siemenet säilyttävät itämiskykynsä todella monia vuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu kivasta kommentistasi! No niinpä, ihan samat mietteet. Vuosittain tulee kuitenkin siemeniä hankittua aika paljon niin väkisinkin niihin kuitenkin rahaa uppoaa. Silloin haluaa kyllä myös niistä kaiken hyödyn irti ja paljon taimia. :) Joskus sain ihan kaupan päälle nuo päärynätomaatin juuri sinä vuonna vanhaksi menneet siemenet ja aina vaan ne itää.

      Poista
  6. Parhaat itse kasvatetut tomaatit sain sattumalta käytettyäni biokompostorin multaa. Olin raapaissut helmitomaatin jämät lautaselta biojätteeseen ja sain sattumalta mitä makeimmat ja maukkaimmat tomaatit seuraavana kesänä. Ehkä tämä on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Ja siemenet olivat talvehtineet eli jäätyneet ja sitten sulaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on ollut mukava yllätys ja tomaattilajike sattunut olemaan kohdallaan. :) Kompostorin ytimessä on usein hajoamisesta syntyvää lämpöä. Toki jotkin siemenet myös säilyvät vielä paremmin jäätyessään. Etenkin siementen varmuusvarastoissa lämpötila pidetään yleensä pakkasella, jotta tiettyjen siementen itävyys säilyy tuplasti kauemmin. Tomaatti on kyllä sitkeä kasvi ja minullakin on pari kertaa vahingossa löytynyt kasvilavoista kesällä terhakoita tomaatintaimia joita en ollut sinne istuttanut. :-D

      Poista
  7. Aina kasvattanut kaupan luomu tomaatin viipaleista. Terveitä, maukkaita ja paljon satoa.

    VastaaPoista

Blogger Template by pipdig