Mustaherukka (Ribes nigrum) eli mustaviinimarja on dramaattisen tumma vitamiinipommi. Marjat ovat ihanan vahvan makuisia tuoreena, pakastettuna tai hillona. Kuten kaikki satoa tuottavat kasvit, mustaherukka pitää aurinkoisesta kasvupaikasta. Peruskalkitse muhevan multainen kasvupaikka hyvin. Herukkapensaat pitävät hedelmäpuiden tapaan siitä, että niiden juurelle levittää kevättalvella kourallisen tai pari puhdasta puuntuhkaa takkapesästä, sillä se ajaa kalkitsemisen asian eli nostaa maan pH:ta sekä se sisältää fosforia, kaliumia, kalsiumia ja erilaisia hivenaineita. Keväällä pensaalle voi antaa juurelle myös marjalannosta.
Koska herukkapensaat lamoavat helposti, ne tarvitsevat tuentaa. Mikäli haluat lisätä mustaherukkapensaita puutarhaasi, paina lamoava oksa maata vasten jolloin se juurtuu maahan osuvasta kohdasta. Kun oksa on juurtunut kiinni maahan, sen voi katkaista emokasvista ja siirtää haluamalleen kasvupaikalle.
Tuttuja ja kestäviä mustaherukkalajikkeita ovat esimerkiksi ‘Öjebyn‘ vyöhyke I-V(VI), ‘Mortti‘ I-IV(V), ‘Pohjan Jätti‘ ja ‘Big Ben‘ I-V.
Mustaherukka on melko vahvan makuinen pakastemarjana ja pakkaankin ne yleensä pieniin annospusseihin joihin mahtuu kourallinen ja sokeria ripaus siroteltuna sekaan. Parhaimmilta mustaherukat maistuvat vielä hieman kohmeisina, jolloin koostumus on mehevän napakka. Suuren vitaminipitoisuuden vuoksi niitä kannattaa syödä ainakin kerran tai pari viikossa talven aikana. Marjoja ei tulisi koskaan sulattaa mikrossa koska se tuhoaa niistä vitamiinit ja siten vesittää koko marjojen syönnin tarkoituksen hyvinvointimielessä. Nosta siis päivän marja-annos hyvissä ajoin sulamaan ja nauti vaikka hieman kohmeisen raikkaana.
Vinkki: Mustaherukkapensaan toinen etu marjojen lisäksi on niiden aromikkaat lehdet, joita ilman kotitekoiset maustekurkut eivät vaan maistuisi samalta. Puhtaita lehtiä voi myös kuivattaa teeaineeksi ja jotkut tekevät niistä hienoaromista mehua sokerin ja sitruunahapon kanssa.
Herukkahillo herauttaa veden kielelle
Kuorineen keitetty mustaherukkahillo on herkullista. Koska marja on suhteellisen kovakuorinen, kannattaa sitä keittää 10-15 minuuttia ja lisätä hillosokeria sokeripussin perusohjeen mukaan (1dl vettä, 2kg marjoja + 1 kg hillosokeria). Itse tykkään myös sekoittaa puna- ja mustaherukoita ja keittää ne pehmeiksi hieman reilummassa lorauksessa vettä ja paseerata ne siivilän läpi, jolloin siemenet ja kuoret jäävät pois. Koska mukaan jää "hedelmäliha", reilumpi vesitilkka laimentaa marjasoseen sopivaksi ja hillosokeria lisään lopuksi soseeseen maun mukaan.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti