keskiviikko 5. elokuuta 2020

Kasvihuone puutarhaan




Kun kasvattaa itse paljon taimia, on kasvihuone ehdottoman tärkeä hankinta - vaikka edes pienikin. Jopa 5m² lasihuoneella saa paljon aikaiseksi kun hyllyt notkuvat keväällä täynnä suurten satokasvien pieniä alkuja. Yrttien, salaattien, samettikukkien, papujen ja kurpitsojen taimien muuttaessa ulos tarpeeksi vahvoina, lasihuoneen valtaavat tomaatit. Tomaattien ja kurkkujen taimet vahvistuvat keväällä kasvihuoneessa ja todella ampaisevat kasvuvauhtiin, päästyään suurempaan ruukkuun tai muovipaljuun. 



Kaiken mahdollisen ja mahdottoman kasvattaminen vie äkkiä tarkurin mennessään, joten heti kerralla suurempaan kasvihuoneeseen satsaaminen kannattaa, koska tila loppuu äkkiä kesken. Aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä tarpeeksi kookas kasvihuone on myös ihana oleskelupaikka puutarhassa.

Kasvihuoneita on monenlaisia, on lasisia, kennomuovisia ja tietysti ihania vanhoista ikkunoista rakennettuja luomuksia. Itse olen mieltynyt perinteiseen lasihuoneeseen muovikennohuoneen sijasta. Kasvit ovat lasihuoneessa kasvaneet ainakin omalla pihallani paljon paremmin kuin muovihuoneessa ja tomaatitkin kypsyneet nopeammin. Lasihuone on myös ainakin omaan silmääni ulkonäöltään kauniimpi. On mukavaa nähdä ulos puutarhaan, viettäessään pitkiä kevätiltoja kylvöjen ja taimien parissa. Kasvihuoneen kokoaminen on myös jokseenkin hermoja koetteleva koitos, joten hankinnassa on hyvä onnistua kerralla. 

Hyödyllinen lisävaruste on automaattinen kattoikkunan luukun avaaja, joka huolehtii ilmastoinnista kesähelteillä. Talveksi se tosin täytyy irroittaa ja tuoda sisälle lämpimään. Automaattiavaaja sisältää välittäjäainetta, joka lämpötilan vaikutuksesta laajenee ja supistuu, eli kun lämpötila nousee korkeammalle, luukku avautuu pikkuhiljaa. Koska kasvihuone pystytetään pihan parhaimmalle aurinkoiselle paikalle, joskus varjostus voi olla tarpeen. Varjostukseen voi käyttää ulkopuolella harsoa tai muuta peitettä, jotkut maalaavat lasit poispestävällä kalkkivellillä ja yksi kaunis tapa on ripustaa sisäpuolelle kattoon ohuita koristeellisia paneeliverhoja. Kirppurotilta löydetyt pitsiverhotkin voivat sopia tarkoitukseen.

Kasvihuoneessa on myös hyvä olla sopivia kasvihuonekoukkuja, jotka auttavat taimien ohjailussa ja sitomisessa.




Lämpöä kevään koleisiin öihin

Kasvihuonetta voi lämmittää tarkoitukseen sopivilla sähkö- tai petrolilämmittimillä. Yksi luontainen keino on pitää aikaisin keväällä mustaa suurta vesisaavia kasvihuoneessa, joka varastoi lämpöä itseensä aurinkoisena päivänä ja luovuttaa sitä hiljalleen yön aikana. Toki myöhemmin kesällä vesiastia kasvihuoneesa on huono idea, koska silloin se luo liikaa kosteutta, jota joutuu muutenkin reilusti tuulettamaan pois. Liika ilmankosteus on huonoksi etenkin tomaatille ja kosteassa erilaiset homeet alkavat kasvaa. 

Talvesta ylijääneitä öljykynttilöitä olen laittanut joskus keväisin palamaan tasaiselle betonilattialle ja ne ovat tarjonneet pienessä suljetussa tilassa pientä lisälämpöä. Netistä löytyy myös useita ohjeita omatekoisen kasvihuoneenlämmittimen askarteluun tiiliskivistä, saviruukuista ja muttereista. Ruukkujen alla poltettavat tuikut lämmittävät päällekäin ruuvatut saviruukut ja kokonaisuus toimii siten pienen "takan" tavoin. 6 tuntia palavat suuremmat tuikut voi sytyttää alkuyöstä jos hallanvaara uhkaa toukokuisia taimikasvatuksia.


SHARE:

1 kommentti

  1. Kyllähän se on mukava kasvihuone olla, jos taimien kasvattaminen kiinnostaa, ja tontilla on sellaiselle tilaa. Itse jo odotan ensi kevättä ja kasvihuonekautta. Tällä hetkellä helpotan kaipuutani lähinnä etsimällä netistä uusia kasvihuonetarvikkeita.

    https://akiro.fi/tuote-osasto/tarvikkeet/

    VastaaPoista

Blogger Template by pipdig